Heeips!
Pitkästä aikaa saatte materiaalia mun päivän asusta, nää asukuvat eivät ole vieläkään ihan minua.. Mutta aina on hyvä kulkea jotain kohti! :P
Samalla kerron meidän eilisestä touhukkaasta vapaapäivästä. Heräsimme joskus ysin jälkeen herätyskelloon. Joonas potki mut ylös puoli kymmenen jälkeen sängystä, olisin voinut vielä tovin makoilla sängyssä ja selailla somea. Mutta rauhallinen ja kiiretön aamu oli kyllä enemmän kuin tarpeen. Luin lehteä, join rauhassa kahvin ja söin aamupalan.
Lähdimme liikkeelle puolilta päivin, kävimme lounaalla kiinalaisessa ja kävimme ostamaan meille tori.fi kautta pesukoneen. Pesukone sijaitsi hissittömän talon toisessa kerroksessa, eikä meiltäkään hissiä löydy. Oli tukalia hetkiä molempien äkkipikaisten luonteiden yhdistelmä kerätä hermoja ja viilentää pää :D Haha..
Illan suussa kävimme "pyörähtämässä" ikeassa. Sata eri sisustusideaa pyörii päässä. Ostimme wc:hen muutamia juttuja, silityslaudan ja paistinpannun. Itseasiassa tuo silityslauta on ollut kaksi vuotta ostoslistalla, tilanpuutteen vuoksi on ahdistanut hankkia sitä. :D Sisustuksellisia juttuja ei nyt tarttunut mukaan, koska ei olla vielä päätetty kotimme järjestystä tai uusista huonekaluista. Ikean jälkeen kiersimme vielä muutaman huonekalukaupan, etsien eteiseen liukuovellisia kaappeja. Vielä ei ostettu mitään mutta vahvassa harkinnassa on yksi ehdokas.
Toivottavasti tykkäsit vähän erilaisesta postauksesta, mukavaa torstai iltaa. :)
-Janita
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. syyskuuta 2016
tiistai 23. elokuuta 2016
Siivousfriikki muuttorumban keskellä
Heips ja mukavaa tiistai iltaa!
Olen ollut nyt muutaman päivän hiljakseen täällä blogin puolella, anteeksi siitä. Olen kuluneet päivät ollut töissä ja työn ulkopuolella vain pakannut ja hoitanut asioita muuttamiseen liittyen. Tänään minulla oli kumminkin vapaa päivä ja kaiken tohinan lomassa päätin avata hieman siivousfriikki taustojani teille :D
1. Pyrin, että koti olisi aina siistinä, jotta sinne voisi päästää myös ne extempore vieraat.
2. Imurointi on salainen pakkomielteeni.
3. Kaikki "ei paikoillaan oleva" ahdistaa. Kaikille pitää olla kotona oma paikka jotta on mielenrauha.
4. Vaatteiden järjestys, viikkaaminen.. toinen pakkomielteeni.
Toivon todella, että jotkut voisi samastua minuun etten oikeasti ole ainut friikki :D
Mutta asian ytimeen, meillä on vielä muutama päivä muuttoon ja omien töiden takia pakkaaminen täytyy tapahtua aikaisin. Kotimme on ollut viikonlopusta tyhjien pahvilaatikoiden meri. Sunnuntaina muutama jo täyttyi ja ne piti heti asetella nätisti nurkkaan pinoon. Tänään tiistaina kotimme on kaikkea muuta kuin koti. Jätesäkkejä, puhdasta pyykkiä, laatikoita. Nyt siivousfriikillä on vaikeat oltavat, tekisi mieli imuroida kaikki matot ja lattiat ja sitten olisi siisti muuttaa.. Tosi järkevää :D
Nauroimmekin Joonaksen kanssa tätä minun "pakkomieltä", että ei ole mitään järkeä nyt imuroida ja miten kestän asua täällä. Onneksi tämä on kumminkin enemmän naurun asia kun tuskallisen ahdistuksen.
Mutta asia mikä tässä kaiken kaaoksen keskellä ei ahdista on se, että ollaan saatu hyvin pakattu. Asia joka on tressanut mua hetken, että miten saadaan kaikki ajoissa pakattua. Nyt kumminkin kaikki näyttää vihreää valoa. Ja mikä parasta, muuttomatkamme ei ole pitkä.
* Kuvat kesältä.
Kuullaan taas pian ♥
- Janita

maanantai 15. elokuuta 2016
Me muutetaan!
Heipparallaa!
Vihdoin uskallan sanoa tämän ääneen. Jonkin aikaa etsimämme koti on löytynyt. Muutto tapahtuukin nopeammin mitä ajattelin, jo ensi viikolla.(Olemme tienneet asunnostamme jo kuukauden verran, mutta nyt se tuntuu vasta ajankohtaiselta kertoa) Olemme asuneet nykyisessä kodissamme nyt kaksi vuotta, meillä kumminkaan ei ole ollut saunaa, parveketta tai astianpesukonetta.
Toki arvostus näihin on noussut kun uudessa kodissa nämä kaikki puitteet ovat kunnossa. Myös yli 10 neliön lisätila on huikea plussa! Minulla onkin jo monta sisustusjuttua mitä odotan jo innoissani, että pääsen ne toteuttamaan ja esittelemään teille. Meillä tällä hetkellä on neliöt käytetty hyvin, vähän ehkä turhankin hyvin :D Toivottavasti uudessa kodissa tulee hieman väljempää :)
Tämä on hyvä hetki päästä turhasta tavarasta eroon. Monet sanookin, että ei kannata turhaan heittää mitään pois mutta minä olen kyllä laittanut kiertoon kaiken mistä olen jahkaillut tarvitsenko vai en. Ehkä mulla kumminkin on pieni takaa-ajatus tästä tavaran eroon pääsemisestä, uutta saa ostaa tilalle :D Haha.
Minusta on ihanaa kun saa kierrättää tavaraa ja joku saa aina käytetystä uuden. Tällä viikolla alkaa muuttolaatikoiden täyttö ja pahvilaatikoiden kasaaminen nurkkiin, haha.
Minkälaisia sisustuspostauksia toivotte? :)
Ps. palaan alku kesäiseen summer bucket listaan tällä viikolla! Niitä suunnitelmia pääset lukemaan tästä.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016
Viisi asiaa mitkä tekevät minut päivittäin onnelliseksi.
Heippa!
Ilahduin saamastani ihka ensimmäisestä blogihaasteesta, jolla Jenna Perhosena lennän-blogista
minua muisti. Kiitän!
Nyt kun on tutustunut enemmän muiden blogeihin niin löytänyt enemmän sen oman tien mitä haluaa jakaa teille ja mistä kirjoittaa. Tämä blogi haaste on minun unelmani! Mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi, haasteet vaikuttavat mukavilta koska pääsette tutustumaan joskus pintaa syvemmällekkin. Haasteen jo pystyy lukemaan otsikostani ;)
Arki voi joskus viedä mukanaan ja pienet asiat voivat helposti unohtua tai viedä mukanaan. Siksi on tärkeää joskus antaa ajatuksille tilaa ja miettiä mitkä asiat juuri minut tekee onnelliseksi. Mitkä on niitä asioita miksi olen onnellinen.
Rehellisyys. Olen oppinut olemaan muille rehellinen ajatuksistani mutta ennen kaikkea olen oppinut olemaan rehellinen itselleni. Uskallan kertoa ajatukseni toisille ja uskallan ajatella itsekseni ilman, että tyrmään ne asiat heti itsekseen. Rehellisyys on asia jota arvostan itsessäni ja myös muissa ihmisissä. Tämä piirre helpottaa valtavasti elämää.
Tyytyväisyys itseeni. Tietyllä tavalla ehkä tähän kategoriaan voisi sulauttautua itsevarmuus. Olen tämän hetkiseen itseeni tyytyväinen vaikka etenen parempia elämäntapoja. Laihdutusten ja diettien perusteella on oppinut nauttimaan elämästä ja olemaan tyytyväinen itseensä vaikka se ei olisi vielä se haluttu lopputulos. Mutta miksi "tuhlaa" aikaa murehtimiseen ja itsekriittisyyteen kun voi olla tyytyväinen itseensä kun tietää, että teen parhaani. Voi kuulostaa kliseiseltä mutta olen oppinut tämän(kin) kantapään kautta ja tämä tuo minun elämään todella paljon onnellisuutta vaikka minulla on hetkiä, että en tykkää katsoa itseä peiliin, mutta kun tässäkin asiassa tiedän, että on asioita jota voin parantaa jolloin minunkin olo kohenee.
Koti. Mun fiilikseen ja elämään vaikuttaa hirmusesti kodin sisustus ja siisteys. Omalla tavalla olen hieman siivousfriikki, haha. Mutta koti on minulle paikka missä voin kokea olevani turvassa johon kutsun vain halutut vieraat. Koti on minulle pyhä paikka. Meillä käy aika usein vieraita ja pyrin, että koti on aina valmis siihen, että sinne voi tulla ettei vieraiden tarvitse ilmoittaa erikseen koska tulevat. Koti tuo minulle onnellisuutta kun olen saanut sisustaa sen itse ja saan olla ylpeä siitä, että se on juuri minun tai oikeastaan meidän koti. heh.
Ihmissuhteet. Kun elämässä on hyvät ihmissuhteet niin elämään ei tarvitse muuta. Mulla on ihanat ystävät ja ihana sekä lämmin perhe.
Avoliitto. Jaan arkeani mieheni Joonaksen kanssa. Hän on mun elämän tukipilari joka auttaa, kuuntelee ja tukee kun minä sitä tarvitsen. Joonas on paras ystäväni jolle voin kertoa kaiken epäilemättä, että hän tuomitsisi minut asian takia. Olen onnellinen, että olen löytänyt elämään tälläisen ihmisen.
Tässä oli minun päällimäiset top viitoset! En juurikaan seuraa vielä blogeja joten heitän tämän haasteen ehkä myöhemmin! :)
Kuvat olivat nyt vähän historiasta, mutta eipä tuon kai väliä oo :)
Mukavaa sunnuntaita jokaiselle! Mä pakkaan eväät kasaan ja lähden iltavuoroon :)

![]() |
| Tämä on n. kuukauden takaa, työkavereideni illanistujaisista. |
Avoliitto. Jaan arkeani mieheni Joonaksen kanssa. Hän on mun elämän tukipilari joka auttaa, kuuntelee ja tukee kun minä sitä tarvitsen. Joonas on paras ystäväni jolle voin kertoa kaiken epäilemättä, että hän tuomitsisi minut asian takia. Olen onnellinen, että olen löytänyt elämään tälläisen ihmisen.
Tässä oli minun päällimäiset top viitoset! En juurikaan seuraa vielä blogeja joten heitän tämän haasteen ehkä myöhemmin! :)
Kuvat olivat nyt vähän historiasta, mutta eipä tuon kai väliä oo :)
Mukavaa sunnuntaita jokaiselle! Mä pakkaan eväät kasaan ja lähden iltavuoroon :)
-Janita
tiistai 3. toukokuuta 2016
Puhtaalta pöydältä.
Iltaa!
Tänään olikin ihanan aurinkoinen päivä. Tällöin kaipaa omaa pihaa tai edes parveketta missä juoda aamukahvi ja syödä aamupala. Mutta täytyy nyt muuten ottaa irti kaikesta ulkoilmasta muussa muodasso ennen kuin parveke kodista löytyy :)
Kuvat ovat vappupäivältä kun käytiin Joonaksen kanssa Tampereella keskustorilla kesän ekoilla jäätelöillä!
![]() |
| Paras aamupala. |
Kirjoitan nyt vähän fiiliksiä bloggaamisesta ja itsestäni fakta tietoa. :)
Olen kirjotellut tähän blogiini nyt hieman fiilis pohjalta joten päätin, että poistan vanhat postaukseni ja aloitan puhtaalta pöydältä. Olen saanut ideoita ja olen oppinut enemmän joten katsoin näin parhaakseni. Nyt myös saan asetettua itselleni tavoitteen, että postaan teille säännöllisesti enkä vain kerran kahteen kuukauteen kuten aiemmin tein.
Mun blogi tulee varmasti käsittelmään asioita maan ja taivaan väliltä, mutta suurinmmaksi osaksi blogissa näkyy arki sekä hyvinvointi.
Arki on mulle tosi tärkeä asia, se on asia mihin mun mielestä pitää olla tyytyväinen ja asia johon minä ainakin säännöllisesti panostan. Arki on kyllä ihan parasta.
Hyvinvointi näkyy taas arjessa ja kaikkialla. Jos ei voi hyvin niin elämästäkään ei mun mielestä voi silloin nauttia. On tosi vaikeeta sillon olla tyytyväinen mihinkään jos ei itse voi hyvin.
Nämä on varmasti siis aiheita josta tulen kirjoittamaan muodossa tai toisessa lisää.
Oon kyllä fiiliksissä siitä, että olen oppinut bloggaamisesta enemmän sekä kuvien ottamisesta sekä niiden muokkaamisesta, kyllä tästä hyvä tulee kun jaksaa harjoitella, vai mitä ? :)
Itsestäni 10 faktaa:
- 21 vuotias joka asustelee Pirkkalassa avomiehen kanssa.
- Ammatiltani olen lähihoitaja ja työskentelen alan parissa.
- Olen haaveilevaa sorttia, unelmoin ja unelmoin. Joskus niitä unelmia ehkä toteutuukin.
- Rakastan pastellin ja neutraalin värejä.
- Tykkään kokeilla uusia reseptejä, leipoa ja kokata.
- Sisustaminen on intohimoni.
- Teen elämän kestävää elämän taparemonttia välillä paremmin onnistuneena.
- Rakastan aurinkoa, Kukapa ei?
- Matkustaminen on intohimoni jota pääsen kokemaan tulevaisuudessa enemmän.
- Iloinen ja positiivinen nuori nainen.
Toivottavasti teillä oli mukava päivä ja toivotaan, että huomenna on ainakin yhtä hyvä päivä.
Hyvää yötä!
-Janita
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)